torstai 28. marraskuuta 2013

Lastenhuoneen sisustusta

Vihdoinkin pääsen toteuttamaan lastenhuoneen sisustusta, joka minulla on ollut visioituna viimeiset 3 vuotta!
 
Itse asiassa jo edellisessä asunnossamme ehdimme tapetoida toisen makuuhuoneen ja aloittaa huoneen sisustamista mutta huonetta ei kuitenkaan koskaan ehditty ottaa lastenhuonekäyttöön ennen kuin muutimmekin jo pois. Sama visio on silti säilynyt kaikki nämä vuodet, joten uskallan väittää ettei tulevassa kodissamme taida olla toistaiseksi mitään niin loppuun asti suunniteltua tilaa kuin lastenhuone.
 
Voisi sanoa, että tästä tilkkutäkin alusta, jonka tein melko lailla 3 vuotta sitten, koostuvat huoneen sisustuselementit. Niinhän siinä tietysti kuitenkin kävi, että tuo täkki on yhä tilkkuina, joten tässä vaiheessa oli vaan todettava tappionsa ja suunnitella jotain pienempiä projekteja samaisista tilkuista. Pari tyynyliinaa olen suunnitellut tekeväni molempien poikien sängyille ja alla näkyy pari muuta kohdetta joihin tilkkuja on käytetty.
 
Aivan alkuun uusimmat tuotokseni. Ostin Ikean Nymö-lampunvarjostimen, josta askartelin persoonallisemman. Olen aivan ihastunut näihin tyyliteltyihin norsukuviohin ja nämä toteutin seuraavasti:
 
- muokkasin omalla koneellani netistä löytämääni norsusiluettia kolmeen eri kokoon ja tulostin paperille
- leikkasin paperinorsuista mallit
- paperimallin avulla jäljensin kuvion kangastilkulle ja leikkasin irti
- kiinnitin norsut jonoon sprayliiman avulla
 



Tässä pikkunorsussa on hyödynnetty pikkuveljellä lainassa olleen Vaavi-sängyn vaahtomuovipatjaa. Jäljensin siis taas samaa paperimuottia hyödyntäen kuvion sekä kankaalle että vaahtomuoville. Sen jälkeen taas leikkaamaan, sprayliima käyttöön ja osat yhteen. Taustalla on myös kangas johon norsu on kiinnitetty teipin avulla.

Nämä jutut ehdin tehdä jo aikanaan edelliseen lastenhuoneeseen:

 Taulu isoveljen ristiäisvaatteista yms. vauvatarvikkeista (samanlainen on tekeillä pikkuveljelle)

 Taulu Isoveljen nimellä ja syntymäajalla varustettuna (pikkuveljelle tietty myös)

 
 Numero- ja kirjaintaulut ihan tavallisella printterillä valkoiselle paperille printattuna. Taustalla näkyy myös tapetti (Esta home for kids Jimbo), jolla tulevankin lastenhuoneen yksi seinistä tapetoidaan.
 Viirinauha samoista tilkkukankaista
 
Näiden olemassa olevien juttujen lisäksi haluan ehdottomasti 2-3 tauluhyllyä, joille voi laittaa lempikirjoja ja piirrustuksia yms. esille. Huone on pieni, joten mitään hurjaa määrää tavaraa ja kalustetta ei sinne tule mahtumaan, mutta alkuun sinne pääsee isoveljen Jatkopuu-sänky ja myöhemmin kun pikkuvelikin muuttaa huoneeseen ostetaan tuon päälle toinen Unipuu, jolloin sängystä saadaan kerrossänky. Ehdottomasti fiksuin ratkaisu niin pitkään kun nukkuvat samassa huoneessa.
Lisäksi olen suunnitellut pientä Expedit-hyllykköä lopuille kirjoille ja leluille. Niihin saa niin siististi laatikoita, joista lapsi saa helposti itsekin otettua lelut esiin. Sen lisäksi vaarini 50 vuotta sitten isälleni ja hänen sisaruksilleen tekemä pieni valkoinen keinutuoli pääsee osaksi lastenhuoneen sisustusta.
 
 
 
Pöytää ja tuolia harkitsin myös mutta saattaa olla, että ne menevät olohuoneen takana olevaan toiseen pikkumakuuhuoneeseen. Siitä tulee ihan alkuun sekalainen työ-leikkihuone ja myöhemmin isoveljen huone.
 
Tuotekuvat Ikea.com.

2 kommenttia:

  1. Sä oot niin kätevä :) Hyvältä näyttää.. Meille tulee kanssa kerrossänky ehdottomasti ja sen saa onneksi tuohon pojan sänkyyn myös.

    VastaaPoista
  2. Noi norsut on kyllä ihania ja mielettömän kiva lampunvarjostintoteutus. Ihanaa, kun muutto lähestyy eikä tarvitse enää suunnitella jonnekin kaukaisuuteen ulottuvia juttuja. :)

    VastaaPoista