perjantai 15. huhtikuuta 2011

Juhlitaan vielä kerran

Tänään on synttäriputken viimeinen koitos. Onneksi kaikki tarjoiltavat ovat jo valmiina, ja vieraita ei tule montaa, joten eiköhän tästäkin juhlasta selvitä ihan kunnialla. Kukka-asetelmien virkaa toimittavat jo viikko sitten ostamani eustomat. Eustomat ovat ehdottomasti yksiä lempikukistani, ja ehdottoman suuri plussa on myös pitkä säilyvyys. Kukat ovat edelleen kuin vasta poimittuja!

Tällä kertaa halusin tehdä jotain muuta kuin perinteisen kermatäytekakun. Kinuskikissan ohjeita yhdistelemällä syntyikin tämä Syntisen herkullinen triplasuklaakakku. Kakun väleissä on vaniljatuorejuuston ja kerman lisäksi sulatettua valkosuklaata toisessa kerroksessa, tummaa suklaata toisessa. Ja molempien kreemien alla on kerros lemon curdia. Päällinen on tehty Fazerin sinisestä ja kermasta, reunoilla värjättyä kermaa. Maistoin ennen kerman laittoa ylijäämäpalan reunasta, ja voin sanoa, että oli todellakin syntisen hyvää! Sen verran monta levyä suklaata siihen upposikin, että kumma olisi jos ei olisi hyvää ;)


Jos joku vielä täytekakun lisäksi kykenee syömään muuta, on tarjolla lime-valkosuklaajuustokakku Dominopohjalla sekä rucola-fetapiirakka, josta lisää myöhemmin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti