sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Yksitoista

Sain Kotikummun Rouva S:ltä kiva haasteen, jossa on tarkoituksena kertoa 11 asiaa itsestä, vastata haastajan 11 kysymykseen, keksiä seuraavat 11 kysymystä ja haastaa 11 bloggaajaa. Sanon suoraan, että en erikseen haasta muita, vaan ottakoon kaikki jotka vain viitsivät tämän mukaansa!


1. Olen aina rakastanut suunnittelua.
2. En ole koskaan ollut sairaalahoidossa lukuunottamatta synnytystä.
3. Minulle on jäänyt lapsuudentraumoja kaalilaatikosta (ja kaaliruoista yleensä) enkä ole ikinä pystynyt edes maistamaan noita ruokia ilman yökkäysrefleksiä.
4. Minulla on ollut oma poni pian 13 vuotta. Poni täyttää kesällä 29 vuotta :)
5. Minulla on jokseenkin krooninen matkakuume. Pidän niin kaupunki- kuin rantalomistakin, seuraavaksi luulen että perinteinen Kreikan tms. löhöloma olisi juuri sitä mitä tarvitsemme koko perheen kera kunhan raksaprojekti on saatu loppuun tai ainakin finaaliin. Ultimate haave joka täytyy saada toteutettua vielä, on New Yorkin matka!
6. Olen sokeriaddikti. Herkut jossain muodossa, yleisimmin karkin, kuuluvat ainakin pienissä määrin lähes päivittäiseen "ruokavaliooni" ..
7. Minulla ei ole hajuakaan mitä haluan tehdä "isona". Viihdyn tämän hetkisessä työssäni, mutta nyt vuoden paikassa työskenneltyäni olen melko vakuuttunut siitä, ettei se tule olemaan kovin pitkäaikainen työpaikka hektisyytensä vuoksi.
8. Mieheni on ahkerampi siivoamaan kotiamme kuin minä.
9. Viitaten ensimmäiseen kohtaan, rakastan suunnittelua, mutta monen suunnitelman toteutus saattaa jäädä tekemättä koska en jaksa viedä suunnitelmaa käytäntöön.
10. Olemme seurustelleet mieheni kanssa 10,5 vuotta. Jaksan yhä ihmetellä hyvää sitä, miten onnekas olinkaan löytäessäni niin nuorena niin minulle täydellisen toisen puoliskon.
11. Olen todella herkkä ja itken helposti, niin ilosta kuin surustakin.

Sitten Rouva S:n kysymyksiin:

1. Köyhyys vai rakkaus?
Kiva, että aloitetaan helpolla :) Rakkaus, tottakai!
2. Osaatko laulaa?
Pienenä pidin lauluesityksiä jokaisessa mahdollisessa juhlassa ja tilaisuudessa ja tätä jatkui ala-asteen loppuun saakka. Ylä-asteelle siirtyminen vei mennessään oman uskoni lauluääneeni ja sen jälkeen en ole julkisesti tainnut missään yksin pahemmin laulaa. Tykkään kyllä laulamisesta, vaikkei minulla suuria lahjoja olekaan :)
3. Lempivärisi? Mikä siitä tulee ensimmäisenä mieleen?
Valkoinen. Virallista lempiväriä ei taida olla, enkä pukeudu tai sisusta vain yhdellä värillä, mutta valkoinen taitaa olla lähimmäs oikeaa vastausta tällä hetkellä.
4. Resepti, jota et ikinä hukkaisi?
Minulla ei valitettavasti ole mitään supersalaisia reseptejä, mutta tädiltä saamani saaristolaisleivän ohje on kyllä paras leipäohje, joka minulla on koskaan ollut.
5. Suurin aarteesi (immateriaalinen tai materiaalinen)?
Perheeni. Ehdottomasti.
6. Koroilla vai ilman?
Ilman. Olen surkea korkokenkien kanssa, vaikka mielelläni niitä periaatteessa käyttäisinkin niiden ulkonäkönsä vuoksi. Mukavuus voittaa kuitenkin ja korkoja tulee käytettyä lähinnän juhlissa ja töissä.
7. Mitä muuttaisit elämässäsi, jos sinulla olisi siihen mahdollisuus?
Hmmm, en kovinkaan paljoa. Se unelmieni työpaikan kun keksisin ja vielä pääsisinkin sinne niin sanoisin olevani jo todella onnekas.
8. Sisustushaaveesi? Ja aiotko toteuttaa sen heti, vuoden sisällä, viiden vuoden sisällä vai "sitten joskus"?
Noh, tässä taloa suunnitellessahan näitä tulee mietittyä. Mitään yksittäistä haavetta ei varsinaisesti ole, ja budjetin/rakennusoikeuden/tontin myötä niitä aiempia haaveita on osittain saanut siirtää haavearkiston ö-mappiin. Mutta kyllä mä tällä hetkellä vaan toivon, että mä järjellisessä ajassa saataisiin meille sopiva koti rakentumaan suunnilleen vuoden sisään.
9. Paras luonteenpiirteesi - mitä itse ajattelet ja mitä muut sanovat?
Tää oli vaikea kysymys. Jos mietin asioita, joista näen selvästi olleen itselleni etua niin yksityis- kuin työelämässäkin, sanoisin päättäväisyys ja optimismi.
10. Muistatko rakkaasi silmien värin?
Siniharmaat.
11. Mikä tekee sinut onnelliseksi just nyt?
Ihana poika tuhisemassa unten mailla, mies tekemässä töitä yhteisen talohaaveemme eteen ja pieni tulokas, jonka liikkeitä voin pikkuhiljaa alkaa vihdoin tuntea vatsassani.

1 kommentti: