torstai 16. lokakuuta 2014

Norsusynttärit 1-vuotiaalle

Näistä juhlista on pian puoli vuotta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan eikös?
Norsuteema oli odottanut toteutusta jo useamman vuoden ja palveli kuopuksen 1-vuotisjuhlien teemana. Vielä ensi kesänä saan toteuttaa omaa visiotani, sitten taitaa olla auttamattomasti aika antaa ohjat itse sankareiden käsiin ;) Jo puolen vuoden päästä juhliaan viettävä esikoinen on jo aikaa sitten ilmoittanut juhlivansa ensi kerralla ninja-pelastusteemalla. Älkää kysykö mitä kaikkea tuo teema mahtaa pitää sisällään?!

Mutta nyt itse asiaan, eli tässä muutamia kuvia viime kesäisiltä synttäreiltä:


 





lauantai 19. huhtikuuta 2014

4-vuotiaan palomiessynttärit

Blogin hiljaiselosta huolimatta oli eilen päivä jota ei voi jättää tänne ikuistamatta; kauan odotetut ja suunnitellut palomiessynttärit. Itse sankari oli varmasti vähintään yhtä suurella hartaudella odottanut kyseisiä bileitä ja kyllä tämä järjestävä osapuolikin nautti kun sai taas pitkästä aikaa toteuttaa itseään ihan toden teolla. Kaikesta suunnittelun ja näpräyksen ihanuudesta huolimatta olen iloinen, ettei näitä juhlia ole kuin kahdesti vuodessa ;)

Itse asiaan. Laitan alkuun muutaman kollaasin juhlista ja nostan loppuun vielä muutaman hitin.




Hitti vai huti?
Vastaus: Äidin mielestä täysi hitti, lapsista ei ehkä niinkään. Oli niin paljon muita herkkuja, etteivät normaalisti aina taattua olevat porkkanatikut ja dippi jaksaneet niin kovasti innostaa.

Popcorn-kupit sen sijaan olivat iso hitti! Suurin osa lapsista nappasi omansa käteensä heti ne nähdessään mikä tietysti sitten rajoitti hieman muiden syömisten jaksamista.. Kupit askartelin No home without you -blogin ohjeella

Froosh-pullot ovat juuri oikean kokoisia 3-4 -vuotiaiden käteen ja miellyttävät myös äidin esteettistä silmää.

Kaikki lapsivieraat saivat oman nimikoidun palomieshattunsa. Suurin osa piti niitä päässään koko juhlan ajan, kertoipa erään juhlavieraan äiti hatun kulkeutuneen vielä sänkyynkin asti illalla.

Jätskibaari oli hitti. Tai tarkemmin sanottuna erityisesti strösselit olivat hitti. Itse ihastuin Confetista löytämiini jätskikuppeihin ikihyviksi!

Kaiken herkuttelun jälkeen oli aika siirtyä takapihan metsään pääsiäismunajahtiin. Jokaista lasta kohden oli piilotettu pääsiäismuna, jonka sisältä löytyi pieni herkkuyllätys. Munankuori palautettiin minulle ja sitä vastaan lunasti jokainen oman lahjapussinsa. Ulkoilu tuli juuri oikeaan aikaan ennen kuin meno kävi liian villiksi ja hölmöähän olisi ollut olla hyödyntämättä upeaa säätä!
 
Kaikki printtimateriaalit ja kuvat ovat omaa käsialaani.

torstai 27. helmikuuta 2014

Instassa

En tiedä miksi en ole tänne blogiin jaksanut kirjoitella aikoihin. Tuntuu olevan aina vähän kausittaista tämä innostus. Nyt tuli aktivoiduttua Instagramissa (@Hepsu__), sinne on niin helppoa päivittää kuulumisia nyt kun vihdoin itsekin pääsin tälle vuosituhannelle mieheltä saadun synttärilahja-iPhonen ansiosta.

Tänään irtisanoimme vuokra-asuntomme, eli kuukauden päästä ollaan muuttopuuhissa. Käsittämätöntä, miten nopeasti rakennusaika lopulta on mennyt!

Koitan aktivoitua täälläkin reseptien merkeissä, tällä viikolla nimittäin iski käsittämätön Nutella-himo ja huomenna olisi suunnitelmissa leipoa Nutella-cupcakeseja..


 
Kukkakuvat ovat viime vuodelta, kimppu on niin uskomattoman kaunis, että näitä katselee mielellään myöhemminkin.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Black&Gold: The Party!

Nyt ovat kauan odotetut kolmekymppiset onnellisesti takanapäin. Täytyy myöntää, että etukäteen vähän jännitti, koska kun jotain oikein suunnittelee etukäteen on aina vaarana, että todellisuus tuottaa pettymyksen. Pelko oli kuitenkin turha, oli juuri niin mahtavaa kuin kuvittelinkin erityisesti siksi, että sain (lähes, ihan kaikki eivät tietenkään pääseet paikalle) kaikki rakkaimmat ystävät samaan aikaan juhlimaan kanssani! Meitä oli n. 25 juhlijaa, mikä oli juuri sopiva määrä juhlatilaa ajatellen. Kaikki mahtuivat istumaan pöydän ääreen eikä tungosta ollut liikaa, mutta tunnelma oli kuitenkin tiivis.

Yksityiskohdat tuli kuvattua hätäisesti ennen vieraiden saapumista ja loppuillan kamera olikin sijoitettuna Photo Boothiin (joka oli menestys! Oli mahtavaa saada hauskoja kuvia eri kaveriporukoista) ja niitä kuvia en luonnollisesti täällä voi jakaa, mutta toivottavasti nämä maistiaiset antavat edes hieman makua juhlien tunnelmasta:
 
 





 

Pienen vilautuksen omasta juhlalookistani voin kuitenkin näyttää:

 

perjantai 17. tammikuuta 2014

Konfettiköynnökset

Tuli näköjään pidettyä pidempi joululoma täältä blogista ihan suunnittelematta. Koitetaanpas nyt siis ryhdistäytyä, sillä synttärijuhlat ovat jo ensi viikolla! Onneksi blogihiljaisuus ei ole tarkoittanut hiljaisuutta valmistelurintamalla, vaan täällä alkaa olla kaikki niin valmista, etten enää tiedä mitä vielä keksisin tehdä :D

Nämä konfertiköynnökset tein jo itse asiassa viime vuoden puolella synttäreitä ajatellen. Näyttävää koristusta esim. tarjoilupöydän taustalle tai pöytäliinaan kiinnitettäväksi! Nämä köynnökset syntyivät niinkin helposti kuin leikkaamalla lävistäjällä pahvista ympyröitä ja hurauttamalla ompelukoneella yhteen.




Ikkunaa vasten oli hankalaa kuvata mutta kai näistä idea selviää.