tiistai 4. kesäkuuta 2013

Herkkuja raparperista

Tonttiamme aletaan mylläämään ja kaivamaan todenteolla parin viikon päästä ja tuolloin kaikki tontin kasvit/puut tulevat jäämään rakennustyömaan jalkoihin. Keskellä tonttia löytyy valtava raparperipuska, ja eilen jo pojan kanssa leivoimme yhden pellillisen jo aiemmin hyväksi todettua piirakkaa:



  • 2 munaa
  • 200 g sokeria
  • 1 dl maitoa
  • ½ prk kermaviiliä
  • 1 dl voisulaa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 4 dl vehnäjauhoja

    Täyte:
  • reilu ½ l kuorittua ja paloiteltua raparperia
  • 50 g pehmeää voita
  • 100 g ruokosokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • Kuumenna uuni 200 asteiseksi. Vuoraa uunipelli leivinpaperilla.

    Sekoita munat ja sokeri hyvin. Lisää maito, kermaviili ja voisula. Sekoita leivinjauhe ja jauhot ja lisää seos nestepohjaan. Sekoita sen verran, että saat tasaisen taikinan. Levitä taikina vuokaan.
    Pane raparperipalat tasaisesti taikinan pinnalle. Nypi käsin pehmeä voi, sokeri ja jauhot murumaiseksi seokseksi ja ripottele piirakan päälle. Paista kauniin ruskeaksi, 25–30 minuuttia.


    Koska raparperia riittää edelleen yllinkyllin, kävimme illalla keräämässä kassillisen lisää ja edelleen varsia jäi reippaasti jäljelle. Ajattelin tehdä pari pellillista piirakkaa valmiiksi pakkaseen ristiäisiä varten mutta innostuin surffaamaan myös muita resepti-ideoita.

    Raparperijuoma

  • 5 dl raparperia paloiteltuna         
  • 8 dl vettä         
  • 1 kanelitanko         
  • 1 tähtianis         
  • 1 dl sokeria         
  • 1/2 sitruunan puristettu mehu         
  • lisäksi jääpaloja sekä tuoretta minttua
  • Pese raparperit. Jätä kuoret, niin ne antavat mehulle väriä. Leikkaa raparperitangot paloiksi. Pane raparperipalat, vesi, kanelitanko ja tähtianis kattilaan. Anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia. Jäähdytä juoma haaleaksi. Siivilöi seos huolellisesti, mielellään sideharson läpi. Lisää kirkkaaseen juomaan sokeri sekä sitruunamehu ja sekoita, kunnes sokeri on täysin liuennut. Kaada mehu puhtaisiin pulloihin ja anna tekeytyä viileässä yön yli ennen tarjoilua. Lisää juomaan jääpaloja ja mintun lehtiä ennen tarjoilua.

    Raparperi-marenkitorttu


    8 annosta
    Pohja
    125 g voita
    2 1/2 dl vehnäjauhoja
    2 rkl sokeria
    1/2 tl leivinjauhetta
    1/4 tl suolaa
    1 rkl vettä

    Täyte
    300 g raparperia (5-6 dl raparperipaloja)
    1 dl sokeria
    1/2 dl vettä
    4 kpl keltuaista
    3 rkl maissitärkkelystä
    30 g voita (2 rkl)
    1 rkl sitruunamehua

    Päälle
    4 kpl valkuaista
    1 1/2 dl sokeria
    Nypi voi ja kuivat aineet keskenään. Voit myös sekoittaa ne monitoimikoneessa leikkuuterällä murumaiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi.
    Painele taikina piirasvuokaan (Ø 28 cm) pohjalle ja reunoille. Älä voitele piirasvuokaa. Anna taikinan jähmettyä vuokaan jääkaapissa vähintään puoli tuntia ennen paistamista. Näin taikina ei valahda paistamisen aikana reunoilta.
    Kuori ja paloittele raparperit (Tarvitset 5–6 dl raparperipaloja). Keitä niitä sokerilla maustetussa vedessä 5 minuuttia ilman kantta. Jäähdytä kylmässä vesihauteessa.
    Lisää täytteen loput ainekset kattilaan ja vatkaa kierrevatkaimella tasaiseksi. Kuumenna sekoittaen, kunnes seos kiehahtaa. Jäähdytä.
    Pistele pohja haarukalla. Kypsennä 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla 15 minuuttia.
    Levitä täyte pohjalle.
    Valmista marenki. Vaahdota valkuaiset puhtaassa, kuivassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri pienissä erissä edelleen vatkaten. Jatka vatkaamista, kunnes marenkivaahto on kiiltävää.
    Levitä vaahto huolimattomasti raparperitäytteen päälle. Jatka paistamista uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 10 minuuttia, kunnes marenki on saanut hieman väriä.
    *Helpotat työtä tekemällä tortun pohja ja täytteen edellisenä päivänä valmiiksi jääkaappiin.
    *Myös marenkiin tarkoitetut valkuaiset säilyvät jääkaapissa erillisessä astiassa kelmulla peitettynä.

     Raparperi-kinuskikeksit

    20 kpl
    200 g voita
    2 dl sokeria
    1 dl kinuskikastiketta
    4 dl vehnäjauhoja
    1,5 dl kaurahiutaleita
    2 tl leivinjauhetta
    200 g raparperia
    1 rkl perunajauhoja
    Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon kinuskikastike. Sekoita jauhot, hiutaleet ja leivinjauhe keskenään ja vaivaa käsin taikinaan.
    Viipaloi raparperit ja sekoita joukkoon perunajauhot. Sekoita käsin taikinan joukkoon. Pyörittele taikina hyvin jauhotetulla leikkuulaudalla noin 30 cm:n pituiseksi tangoksi. Peitä kelmulla ja nosta jääkaappiin ainakin tunniksi.
    Viipaloi taikina 20 palaan ja nostele viipaleet pellille leivinpaperin päälle.
    Paista raparperi-kinuskikeksejä 200-asteisen uunin keskitasolla 16–18 minuuttia.
    Siirrä keksit leivinpaperin avulla tasaiselle alustalle jäähtymään.
     Resepti