keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Suunnitelmat uusiksi, part X

Vaikka luulin jo lyöneeni lukkoon norsuteeman 2-vuotissynttäreille, toisin kävi :)

Meidän poika on nimittäin alkanut osoittaa suurta mielenkiintoa lentokoneita kohtaan. Aina pihalla leikkiessä kun lentokone kuuluu lentävän yli, kääntyy pää taivaalle ja aloitetaan lentokoneen äänen matkiminen. Kuten joskus aiemmin jo kirjoitin, olisi syntymäpäivien teema kaikista mukavinta suunnitella sen mukaan, mistä lapsi itse on kiinnostunut ja innostunut. Eihän tässä siis oikeastaan jäänyt vaihtoehtoja, synttäreitä (joihin on siis edelleen 6 kk aikaa..) juhlitaan, ainakin näillä näkymin, lentsikkateemalla. Täällä jo kerran aiemmin esittelin aiheesta ideoita, ja ideointi jatkuu edelleen. Väreinä aion säilyttää norsujuhliinkiin kaavaillut ruskean ja vaaleansinisen. Tunnustettakoon, että olen jo koneella "askarrellut" kutsuprototkin valmiiksi..

Onneksi löytyy vielä aika monta hullumpaa suunnittelijaa, hyvänä esimerkkinä nämä juhlat :)

Ihania inspiraatiokuvia vielä loppuun.

Kuvat: täältä, täältä

1 kommentti:

  1. bd jälleen kerran. Tein aikanaan veljelleni 30-vuotiskakuksi lentokonekakun leikkaamalla pellille tehdystä kakkupohjasta sopivan mallisen ja korkuisen härvelin. Päällystin kakun kermavaahdolla, ikkunat tein suklaanapeista ja pursotin sulalla suklaalla Finnair-tekstin leivinpaperille. Kirjaimet kylmään ja jähmettyneinä kakun kylkeen. Kiitorata muodostui 30 tuikun reunustamasta väylästä. :)

    Kiva nähdä nämä juhlat kuvina sitten myöhemmin. :)

    VastaaPoista