Koristusten yhdistäväksi tekijäksi muodostui äidiltäni lainaamani viirileimasin.
lauantai 3. syyskuuta 2011
Myöhästynyt baby shower
Hyvä ystäväni sai toisen lapsensa kuukausi sitten. Suunnittelimme pitävämme pienimuotoiset baby showerit lähiporukan kanssa hänelle ennen lapsen syntymää, mutta sairastelun ja kesäkiireiden vuoksi pääsi käymään niin, että sankari ehti syntyä ennen juhlia, ja pääsi näin ollen itsekin osallistumaan juhliin :) Mitään kovin suureellista emme järjestäneet, menimme tuoreen äidin luokse herkkujen kera, ja ohjelmana riitti lasten leikkien katselu ja syöminen. Yksi "ohjelmanumero" oli kuitenkin, askartelin pieni lappuja ja kirjekuoria, johon kaikki saivat kirjoittaa (ja lapset piirtää) oman tervehdyksensä uudelle tulokkaalle. Nämä laput säilöttiin pieneen rasiaan, josta pikkuinen voi äitinsä avulla niitä joskus myöhemmin lukea.
Koristusten yhdistäväksi tekijäksi muodostui äidiltäni lainaamani viirileimasin.
Sain vihdin testattua myös täällä joskus ihastelluttani servettiviiri-ideaa. Helppoa oli ja ihan kivan näköinen lopptuloskin.
Ruokailuservetin koristin totuttuun tapaan samalla leimasimella kuin muutkin koristeet.
Koristusten yhdistäväksi tekijäksi muodostui äidiltäni lainaamani viirileimasin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti